Etusivu ○ Kirjoittamaani ○ Sivulista ○ Yhteys

Ilta. Pimeys oli juuri laskeutunut. Viisi pientä eeveetä makasi maassa, jokaisen korvat olivat pystyssä, mutta silmät hieman uneliaat. Pimeässä ohtivat vanhan Umbreonin keltaiset kuviot ja punaiset silmät. Pienet eeveet eivät kuitenkaan pelänneet niitä, olihan Umbreon heidän esikuvansa ja suvun vanhin.
"Kerron teille pienen tarinan ennen nukkumaanmenoa", Umbreon sanoi lämpimästi ja kävi istumaan mukavasti.
"Tämä tarina kertoo yhdestä pokémonien sodan sankarista."
Eeveet höristivät korviaan ja suurin niistä nousi jopa pystyyn häntä heiluen.
"Kertooko se Zhackista?", eevee kysyi ja vanha Umbreon nyökkäsi.
"Kertoohan se."

---

SODAN SANKARI
Kylmä tuuli piiskasi vähiä puita, jotka metsässä enää olivat jäljellä. Pian varmaan sataisi. Oli melkein keskiyö. Tarkkaa aikaa oli mahdoton määrittää, koska nykyään oli melkein aina pimeää. Taivas oli synkkä, kuu valaisi vain vähän pienen kylmän luolan kiviä. Nuori Jolteon makasi luolan lattialle puristaen hampaitaan tiukasti yhteen. Pelkät synkät ajatukset saivat hänet voimaan pahoin.

Jolteonin vierellä makasi nuori Espeon-naaras. Se oli Jolteonin uskollinen puoliso Elen. Kaksikon oli ollut vaikeaa löytää suojaa, koska missään ei enää oikein ollut turvallista. Luola sentään oli kiveä ja siihen ei kovin moni pokémon pystyisi. Elen hytisi ja painautui lähemmäs Jolteonia. Zhackin, Jolteonin, mielessä velloi karmeita mielikuvia, jotka eivät olleet pelkkiä mielikuvia vaan täyttä totta! Ne puut, jotka olivat jäljellä sodasta, olivat melkein veren peitossa ja aivan kuolleita.

Elen aukaisi silmänsä ja huokaisi raskaasti. Zhack nousi pystyyn ja sylkäisi luolan lattialle. Kauempaa kuului kauhunhuutoja, jotka hyytyivät nopeasti. Kuollut ei voinut huutaa... Sota oli maalla elävien ja vesipokémonien välinen. Lentävät pokémonit vaihtoivat puolta milloin itse halusivat ja milloin niille se oli parhainta. Kaikki oli alkanut siitä, kun jokin Tentacruel sekosi ja tappoi kokonaisen Charmander-perheen. Tentacruelin mieli ei ollut selvinnyt vaikka kuinka moni oli sitä yrittänyt selvittää ja moni pokémon oli kuollut sen lonkeroihin. Toisten pokéjen mitta oli tullut täyteen. Ensimmäiset vesipokémonien kimppuun käyneet olivat olleet sähköpokémoneja, pääasiassa raichuja. Vesi pyysi apua ilmasta ja apu tuli. Sähköpokémonien mukaan liittyi muitakin pokémoneja, kuten tulipokémoneja ja vastarinta alkoi nääntyä. Aina kuitenkin keksittiin jotain uutta ja sota vain jatkui. Osa oli jo kuollut ja lisää oli tullut niin kaukaakin, etteivät he edes tienneet taistelujen syytä. Kun muutkin tappoivat, oli itsekin tapettava. Kuin jokin mielipuolinen periaate.

Jolteon istuutui uudestaan ja Espeon nousi. Se käveli hitaasti luolan suuaukkoa kohti, joka oli niin pieni, etteivät isommat pokémonit siitä sisään mahtuisi. Kylmä tuuli puhalsi sisään ja pyyhki Elenin silmistä muutaman kyyneleen. Suru ei kuitenkaan koskaan kaikonnut niistä suurista violetinhohtoisista silmistä. Elenin muu perhe oli kuollut kokonaan sodassa, kun vesivoimien jättimäinen Gyarados oli tappanut jokaisen muun paitsi Elenin. Juuri niihin aikoihin Zhack oli tavannut Elenin ja heistä oli tullut pari. Hyvät ajat olivat kuitenkin takana päin.

Jossain rysähti. Puu oli kaatunut; jälleen. Kohta niitä ei olisi enää ollenkaan jäljellä ja maa näyttäisi vielä lohduttomammalta kuin koskaan ennen. Rääkäisy kuulosti Squirtlelta. Siis vesipokémon, ehkä heidän ei tarvitsisi kärsiä. Ulkona saattoi olla jokin "heidän puolellaan olevista". Zhack nykäisi Espeonia tämän hännästä ja vinkkasi tätä tulemaan syvemmälle luolaan. Samassa luolan takaseinä halkesi kahtia ja kivenpalaset sinkoilivat ympäriinsä!
"Mitä hittoa?!" Zhack huusi kiihtyneenä ja vilkaisi Eleniä varmistaakseen, että tämä oli vielä samassa paikassa kuin äsken.
"Tule, Zhack! Heti, lähdetään täältä!"
Jolteon kääntyi kohti puolisoaan ja juoksi tämän perään. Luolasta ei ollut enää oikein mitään jäljellä, joten pako oli helppo. Kuitenkin heti, kun kaksikko oli päässyt luolasta ulos kaksi dragonairia leijui heidän edessään. Tuollaiset körmyt olivat tuhonneet heidän levähdyspaikkansa. Zhack päästi kurkustaan matalaa murinaa, mutta Elen seisoi jäykkänä puolisonsa takana.
"Pakenen Elen. tulen perässäsi", Zhack kuiskasi hiljaa. Espeon kuitenkin seisoi järkähtämättömästi paikallaan. Se oli joko uskollisuutta tai pelkoa. Jolteon toivoi ensimmäistä. Pelko ei saisi saada otetta naaraasta. Zhack teki äkkinäisen liikkeen; nappasi Elenin toisesta etujalasta kiinni ja paiskasi kohti puuta. Espeon oli häviävän pienen hetken aivan poissa itsestään, mutta tajusi sitten, mitä oikein tapahtui. Muutamalla sirolla liikkellä, Elenin onnistui tarrautua heikkoon oksaan ja nousta sen päälle tasapainottelemaan.

Dragonairit kääntyivät kohti Espeonia ja olivat jo hyökkäämässä sen kimppuun, kun Jolteon huikkasikin niille jotain. Dragonairit kääntyivät hölmistyineinä urosta kohti ja tunsivat taivaan tummuvan yläpuolellan.
"Maista salamaa!"
Kirkkat, melkein sinertävät salamat iskivät lohikäärmeet tainnoksiin. Pökertyneinä ne vajosivat kuolleen puun viereen ja Espeon hyppäsi puolisonsa eteen. "Kiitos..."
Ääni oli hiljainen, mutta kiitollinen ja sitä säesti autuas hymy. Ehkä he nyt voisivat lähteä. He saattaisit päästä jonnekin muualle ennen kuin kukaan hyökkäisi uudestaan. Zhack aikoi juuri sanoa jotain, kun sen suu kohosikin kauhistuneeseen irveeseen. Elen ei ehtinyt kysyä rakkaaltaan, mikä tällä oli hätänä, koska jättimäinen Pidgeot tarrasi kynsillään naaraan olkapäihin. Espeon parahti kivua ja tunsi kirkkaan veren valuvan maahan tassuiltaan. Lintu oli samantien pyrähtänyt lentoon ja kirkui vain epäselvästi jotain:
"Kriih, panttivanki!"

Kipu oli jo turruttanut Elenin ja pokémon oli pyörtynyt. Pidgeot lensi merelle päin ja Jolteon jäi kauhistuneena katselemaan. Kohde oli jo liian kaukana ja vaikka ei olisi ollutkaan, jos hän olisi ampunut pulua salamallaan, se olisi mitä todennäköisemmin osunut myös Eleniin. "Ei... ei... ei!" Zhack toisti sanojaan yhä uudestaan maahan vaipuneena. Pähkinänruskeissa silmissä helmeili muutama kyynel, kun uros yritti pitää itsensä kasassa. Hän oli menettänyt nuorena perheensä ja toistamiseen hän ei menettäisi rakkaitaan.
Zhack ryhdistäytyi ja lähti pinkomaan kohti merta. Se oli melko kaukana ja sinne veisi aikaa mennä. Luovuttaminen ei kuitenkaan tulisi kysymykseenkään. Uroksen turkki räiskyi salamoita ja Pigeotia ei näkynyt enää missään. Mikäs siinä, kun oli siivet alla. Zhack joutui pysähtelemään yhä useammin tasatakseen hengityksensä. Jolteonin hengitys vinkui ja rahisi pahasti, mutta silti hän jaksoi toistaa aina uudestaan sanat:
"Elen... ei... olet tärkeimpäni."

Sillä välin Pidgeot oli jo ehtinyt rannalle ja oli köyttänyt Espeonin muutamalla ihmisiltä varastetulla köydenpätkälle ja melko kestävällä kuivuneella merilevällä. Lintu napsautti ilkeästi nokkaansa ja levitti sitten siipensä lentäen pois. Elen aukaisi hitaasti silmänsä ja näki jotain pelottavaa. Järkälemäinen Feraligatr käveli hänen eteensä ja aukaisi kitansa. Espy sulki silmänsä ja sai saman tien kylmän suihkun.
"Avaa silmäsi, saasta!" Feraligatr karjui niin, että kuola ja vesi lensivät. Espeon aukaisi salamana silmänsä ja mietti mitä tuollainen lisko hänestä halusi? Oliko hän ehkä vesipokémonien johtaja? Ainakin tuhat kysymystä iskostuivat samaan aikaan Elenin päähän. Meri velloi Elenin edessä mustana. Feraligatr repi Espeonin köydet auki ja kääntyi katsomaan taakseen.

Merestä nousi kaksi tummaa hahmoa. Toinen näytti kävelevän hieman matalammalla kuin toinen. Kokoeroa siis, ei kahta samaa pokémonia.
"Kyllä, oikein hienoa", toinen heistä sanoi pehmeällä äänellä.
"Eikö vain? Varmasti hyviä jälkeläisiä, sotureita", sanoi toinen ja molemmat alkoivat hekottaa lipevästi. Espeon kuunteli niin tarkkaan kuin vain osasi, peläten samalla koko sydämestään. Tulijoiden ollen tarpeeksi lähellä Feraligatr väisti niitä. Taisivat siis olla sitä korkeammalla arvoasteikossa.

Elenin silmät näyttivät kahvikupeilta, kun hän näki tulijat. Toinen oli ylväs nuor Vaporeon-uros ja toinen todella itserakkaan näköinen Wartortle. Espeon perääntyi hieman maata pitkin ja katsoi, kun Vaporeonin suu nousi ... mielenkiintoinen irvistys.
"Parempi kuin kerroit, Shaft."
Wartortle nyökkäsi ja hymyili kieroutuneesti. Puhuivatko he Elenistä? Naaras hivuttautui yhä kauemmas, mutta Vaporeon tuli vain lähemmäs, mitä kauemmas Espeon liikkui. Wartortle alkoi nauraa räkäisesti ja katsoi sitten Eleniä kellertävillä silmillään.

"Älä pakene, tyttöseni. Tämä mies tässä on tuleva puolisosi."
Elen pysähtyi kuin seinään ja tuijotti tuollaista kotelokaulaa kuin ruton saanutta. Vaporeonkin pysähtyi ja kumartui katsomaan Elenin violetin kirjavia silmiä.
"Jeah, kulta. Olen Brind."
Elen irvisti paheksuvasti. Hänellä oli oma ihana puolisonsa ja muita hän ei tarvitsisi. Shaft kääntyi Feraligatrin puoleen ja lisko-otus poistui välittömästi meren hyisiin syvyyksiin. Vaporeon nappasi Espeonin niskasta kiinni ja kiskaisi tämän pystyyn. Elenin olkapäissä oli ikävät jäljet Pidgeotin kynsistä, mutta se oli pieni murhe tällä hetkellä. Naaras tajusi, miksi juuri hän oli tässä, eikä vaikkapa joku toinen vesipokémon. Hän oli joskus ollut myös eevee, kuten Brindkin. Vaporeon ja Wartortle keskustelivat jotain ja Espeon kuunteli. Hän oli täällä vain siksi, että vesirintama saisi lisää sotilaita riveihinsä. Elen odotti hikisenä mitä tapahtuisi. Ja koko ajan Shaft hymyili ilkeästi Brindin kanssa. Vaporeon näytti hytkyvän välillä oudosti ja naureskellen hermostuneesti.

Keskustelun päätyttyä oli jo aamuyö. Aurinkoa ei kuitenkaan näkynyt. Ympäristön haju vain oli muuttunut. Se oli pistävämpi ja ehkä hieman raikkaampi. Ei sellainen kuin yöllä - verenkatkuinen ja synkkä. Ehkä nyt oli vähän kirkkaampaa. Elen kurkotti kaulaansa ja näki vedessä pieniä verivanoja. Yöllinen taistelu oli saatu päätökseensä. Pian kuitenkin alkaisi toinen. Elen huokaisi ja katsoi sitten Brindiin, joka vetäisi vielä viimeiset naurut Shaftin kanssa.
"On aika, neitiseni", Wartortle rykäisi äkkiä. Mikä aika? Espeon käänteli hädissään päätään. Vaporeon näytti kovasti innostuneelta ja sen hytkyi kovasti. Elen tajusi mitä seuraavaksi tapahtuisi ja hyppäsi kauemmas kaksikosta. Brind oli kuitenkin nopea ja nappasi naaraan niskasta kiinni. "Ei!" Elen huusi ja sinkosi Psybeamin Vaporeniin. Tummanpuhuva valo sinkosi Brindin mereen kivien joukkoon. Vaporeon tuntui kiroavan ja Shaft haukkoi rannan tuntumassa henkeään.
"Kukaan, ei kukaan, ole koskaan kieltäytynyt Brindin kosinnasta!"
Se taisi olla kovakin asia, koska Wartortle näytti todella huolestuneelta ja Vaporeon nousi vihaisen näköisenä merestä. Kivet olivat tehneet siihen pieniä näkymättömiä ruhjeita, mutta poskessa oli verta vuotava haava.

Lyhyessä hetkessä Brind oli kaapannut Elenin taas "syleilyynsä" ja Wartortle pysyi nyt lähempänä kaksikkoa, jos Espeon olisi vielä tehnyt vastarintaa. Vaporeon irrotti otteensa hetkeksi ja pyysi Shaftiakin siirtymään kauemmas. Naaras oli niin peloissaan, ettei tehnyt mitään, kun Brind nostatti tätä kohti Hydro Pumpin. Espeon kaatui tajuttomana maahan ja Brind käveli nauraen tämän viereen.
"Jättäisitkö meidät nyt, Shaft?"
Wartortle alkoi nauraa niin mielipuolisesti kuin vain osasi ja käveli nauraen mereen. Pian nauru kaikkosi ja kuului vain aaltojen kohiseva pauhua. Brind tarrasi vielä Elenin niskasta kiinni ja kävi sitten makaamaan tämän päälle.
"Mitä oikein kuvittelit, kun nousit minua vastaan?"

Zhack oli eksynyt. Aivan varmasti. Vaikka tie oli täysin suora, Jolteon oli eksynyt. Hänen kimppuunsa oli käynyt luultavasti samainen Pidgeot, joka oli vienyt Elenin. Jolteon-uros oli käräyttänyt siltä tajun kankaalle, ennen kuin oli tajunnut, että olisi voinut kysyä puolisonsa olinpaikkaa. Nyt Pidgeot makasi jossain, ja Zhack oli jatkanut matkaansa. Sen silmistä paistoi syvä inho tätä kuollutta paikkaa kohtaan. Jos paikat olisivat kunnossa, olisi myös tunnistettavissa hänen olinpaikkansa. Zhack lyyhistyi maahan ja vaikeroi itsekseen. Hän oli törmännyt pariin pidgeynkiin ja saanut selkäänsä ennen kuin oli tajunnut hyökätä. Jolteonin päässä ja selässä oli ikäviä nokkimisjälkiä. Näkisikö hän enää koskaan Eleniä?
Jolteon nosti epätoivoisena päätään ja näki edessään, vähän matkan päässä, suuren tammen. Zhack ponnahti heti pystyyn ja juoksi puun luokse. Yhdellä hypyllä hän pääsi alimmalle oksalle ja siitä olikin hyvä suunnata kohti korkeuksia. Pienet haavat selässä pistelivät kitkerässä, hieman savunhajuisessa tuulessa. Tammessa ei ollut kauniita vihreitä lehtiä, mutta ainakin ne olivat vielä paikallaan. Tai ainakin osa. Ne kahisivat tuulessa ja osa tipahteli alas tiuhaan tahtiin. Jolteon kohotti päätään ja hengitti syvään. Ylhäällä oli melkoisen raikas ilma. Se teki hyvää. Paikka oli pahuksen otollinen lentävien pokémonien hyökkäykselle, joten Jolteon pysytteli ruskeiden lehtien suojissa. Ylhäältä katsottuna maa näytti vielä lohduttomammalta. Maa oli hiekkamaista ja harmaa kuin Geoduden ruumis. Jolteon katseli ympärille kauhuissaan. Tätä se oli. Eikä se välttämättä loppuisi koskaan. Zhack katsoi tarkemmin ja näki synkän vellovan meren. Merestä pilkotti paljon vesipokémonien päitä ja rannan puissa, joita ei kylläkään ollut paljon, istui muutama Pidgey. Jokunen vesipokémon istui myös rannalla nauramassa. Nyt suunta oli taas selvä. Zhack pudottautui alas puusta ja lähti juoksemaan merta päin. Sumu oli paksuuntunut huomattavasti ja eteenpäin oli melko vaikea nähdä. Mikään ei kuitenkaan estäisi häntä menemästä rakkaansa luokse.

Elen heräsi. Mitä hänelle oli tehty? Oliko jotain tapahtunut? Tuntui kuin hän olisi ollut hiestä märkä. Tai sitten vedestä. Ehkä Hydro Pumpin vesi oli vielä hänen turkillaan. Ei hän tiennyt kuinka kauan hän oli tässä maannut. Espeon käänteli päätään ja näki Brindin edessään. Vaporeonilla oli edelleen kasvoillaan sama omahyväinen ilme, joka tuskin haihtuisi uroksen kuoltuakaan. Espeon nousi muristen ylös, mutta Brind pysäytti hänet kuin seinään.
"Tietäisitpä vain mitä tapahtui 'nukkuessasi'."
Elenin kasvoille nousi järkyttynyt ilme. Aaltojen kohina hävisi ja hänen ympärillään oli pelkkää mustaa. Ei. Hän ei halunnut pentuja tuollaiselle... viholliselle. Elen oli pidättäytynyt määrittelemästä ketään viholliseksi, kaikki olisivat samanarvoisia. Mutta Brind oli eri asia. Täysin eri. Espeon lahosi maahan ja katsoi harmaata hiekkaa pelokkaana. Miksi juuri hän? Miksei kuka tahansa muu? Elenillä oli Zhack, jonka kanssa hän halusi pennut. Tuollainen paholainen ei kykenisi isäksi. Brind istui Elenin viereen myhäillen ja nuolaisi tämän poskea. Naaras murahti tosissaan vihaisena ja mutisi jotain ilkeää. Vaporeon nosti katseena ja kohotti kulmiaan. "Mitä sanoitkaan?" Vaporen kysyi hymyillen ivallisesti. Kuinka joku pystyi olemaan noin kuvottava? Hän saisi vielä pennut, joiden isä Brind olisi. Eikä hän edes halunnut sitä. Elen katsoi Brindin sinisiin silmiin.
"Vaikka olisit isä, kasvatan pentuni hyviksi." Espeon sanoi ivallisesti ja irvisti Vapo-urokselle.
"Entä sitten? Voin hankkia kanssasi lisää pentuja."
Elenin suu loksahti auki. Pahuksen hyväksikäyttäjä! Tuollainen paska joutaisi sinne mistä oli tullutkin. Espeon-naaras murisi ja nappasi sitten kiinni Brindin korvasta. Märkä korva taipui mukavasti ja siitä purskahti verta. Vaporeon urahti tuskasta. Elen irrotti nopeasti ja Brind kääntyi hänen puoleensa.
"Uskalsitpas... No, pyydän sinulta anteeksi..."
Elen kohotti toista kulmaansa ja mietti mitä oikein olikaan tapahtunut. Hän oli kyllä käynyt Vaporeonin kimppuun, mutta miten toinen otti sen noin tyynesti? Espeon perääntyi hieman ja kuinka ollakaan, Brind ryntäsi suoraan naaraan kurkkuun ja pakotti tämän makaamaan alleen.
"Tämä on minun tapani kiittää, narttu!" Vaporeonin ääni tihkui inhoa ja tähän se sitten varmaan päättyisikin. Elen oli Brindin alla hädissään ja tiesi mitä toinen aikoisi taas. Mikään ei auttanut. Se tapahtuisi taas. Siinä hetkessä Shaft-Wartortle tuli takaisin ja näytti kummastuneelta nähdessään verta valuvan Elenin ja vihaa pursuavan Vaporeon-uroksen tämän selässä.
"Ah, oliko teillä vielä hommat kesken?" se kysyi kummissaan ja naurahti vähän.
"Ei... todellakaan!" Elen kirkui ja potkaisi Brindiä mahaan, niin että tämä lopulta irrotti. Espeon nousi ylös ja lähti pinkomaan kohti metsää, jos sitä metsäksi voisi kutsua. Muutama kuollut puska ja puu siellä täällä. Sinne pääsisi kuitenkin pakoon vesipokémoneja ja niiden lentäviä liittolaisia. Kukaan ei yrittänyt perään, kun Elen sinkosi yrittäviä kohti muutaman Psybeamin. Naaras juoksi silmät kiinni peläten koko ajan kaikkea.

Samassa jokin este oli hänen edessään. Espeon lensi selälleen ja kun hän aukaisi silmänsä edessä oli jotain, mitä hän oli jo kaivannutkin. Zhack.
"Mitä teet täällä?!" huusivat molemmat yhtä aikaa ja he hymyilivät. Vaikka metsässä leijaili sakea sumu, he näkivät toisensa. Haistoivat toisensa. Tunsivat toisensa. Elen kietoi käpälänsä puolisonsa ympärille.
"Zhack, minulle tehtiin jotain kauheaa."
Espeon-naaras katsoi miestään silmiin ja kertoi kyynelsilmin, mitä Brind oli tehnyt hänelle. Zhack tönäisi Eleniä vähän kauemmas ja katsoi tätä silmiin järkyttyneenä. Espeon itki ja yritti koko ajan selittää, ettei ollut tehnyt sitä omasta tahdostaan. Jolteon-uros murisi matalasti, eikä puhunut. Miten hän olisi voinut?

Elen ehti tuskin katsoa miestään enää silmiin, kun tämä jo syöksyi pois. Ei kuitenkaan omasta tahdostaan vaan veden tahdosta. Voimakas vesipyssy sinkosi tämän muutaman metrin päässä olevaan kivikkoon. Jolteon ulahti ja sen niskasta roiskahti verta. Zhack putosi kiviltä maahan ja jäi makaamaan niille sijoilleen. Kuka oli tehnyt noin? Espeon-naaras melkein arvasikin ja kääntyi ympäri. Brind käveli ylimielisesti Shaftin kanssa rannan suunnalta ja Wartortle levitti käsiään ja osoitti sitten Espeonia kuin sanoen:
"Mikään ei estä. Tapa hänet."

Vaporeon käveli Elenin luokse. Sen suusta valui edelleen vettä. Naaras katsoi hädissään ensin Zhackia ja sitten Brindiä. Miten tässä oli näin käynyt? Tai miksi ei. Sota oli alkanut ja hekään eivät näemmä päässeet sitä karkuun. Tummat pilvet kerääntyivät taas taivaalle ja sumu oli entistä sakeampaa.
"Typerä narttu. Et sinä ole raskaana!" Vaporeon karjaisi vihaisena ja katsoi jäänsinisillä silmillään Eleniä, joka näytti puulla päähän lyödyltä. Oliko Zhack vihannut häntä turhaan kuollessaan? Tai siis, jos Jolteon oli kuollut. Tuollainen törmäys ei voinut olla hyväksikään.
"Sanoin niin, koska ajattelin, että jäisit sitten meidän puolellemme", Brind jatkoi kylmällä järkkymättömällä äänellä. Elen vajosi maahan kyyneleet silmissä. Hän ei tiennyt enää mikä tuotti suurempaa tuskaa; Zhackin kuolema vai se, että hän oli hetkenkään uskonut Brindin yhtään sanaa. Vaporeon-uros murahti ja kohotti tassunsa. Brind mäiskäytti Eleniä poskelle niin, että naaraan pää kääntyi uuteen asentoon. Vasempaan poskeen jäi verestävä jälki.
"Jos olisit ollut kiltti tyttö, olisitkin jo raskaana..."

Brind kääntyi ympäri kävellen ylväästi Wartortlen viereen ja he keskustelivat hetken hiljaisella epäselvällä äänellä. Ehkä Elenistä, naaras vain makasi maassa ja nyyhkytti. Espeon kohotti katsettaan, kun kuuli Vaporeonin "viheltävän" jotenkin. Samainen Pidgeot, joka oli aikaisemmin kaapannut Elenin lensi paikalle ja räähkäisi jotain ns. isännälleen. Brind ja Shaft kiipesivät sen selkään. Vaporeon vilkaisi vielä kerran jäätäväsi Espeonia ennen kuin Pidgeot pyrähti lentoon ja katosi ylös sumuun.

Elen uskaltautui ylös maasta. Violetinhohtavaan turkkiin oli tarttunut harmaata hiekkaa ja maata. Turkki näytti inhottavan likaiselta ja kuolleelta. Ehkä se kuvasti naaraan mielentilaa. Espeon käveli itkien Zhackin luo ja puski tätä kuonollaan. Jolteon makasi elottomana maassa. Veri oli kylmennyt ja niin oli Jolteonkin. Oliko tämä todella kuollut? Kuinka pahalta se tuntuikaan. Elen tiesi nyt totuuden ja hän ei voinut kertoa siitä Zhackille. Hän ei odottanut pentuja Brindille. Hän olisi voinut vielä joskus odottaa niitä Zhackille. Suuret kyyneleet tipahtelivat harmaanruskeaan maahan ja välillä uroksen kullankeltaiselle karvalle. Samassa Zhack liikahti. Ei huomattavasti, mutta naaras tunsi sen.
"Zhack? Ole kiltti, herää", Espeon aneli ja antoi kyyneleiden valua kipeän verestävän haavansa ja Jolteonin päälle. Sumu ei tuntunut enää sumulta vaan kalmiston hajulta, joka tulisi hakemaan pian heidän molemmat. Jolteon liikautti jalkojaan ja alkoi nousta. Elen katsoi puolisoaan kuin aavetta ja ei tuntenut muuta kuin suurta helpotusta ja jokin hänessä tunsi myös suurta surua.

"Sinä elät", Zhack sanoi katsoen Eleniin. Ehkä tuo repliikki olisi kuulunut Elenille, eikä toisin päin. Jolteonin niskassa oli muutama verinen ruhje, mutta ne lähtisivät pian pois.
"Zhack, haluan kertoa sinulle jotain."
Ja niin Espeon kertoi sen, mitä Brind oli hänelle sanonut. Jolteon hymyili lämpimästi ja niin hymyili Elenkin. Nyt kortit olivat selvät ja he molemmat ymmärsivät tilanteen. Uros naurahti ja päästi muutaman onnenkyyneleen silmistään. Tuuli puhalsi metsässä ja tuntui kuin kaikki huolet olisivat pyyhkiytyneet pois. Elämän lahja oli suurin ihme ja sitä ei kestänyt kieltäminen. Sumu alkoi hälvetä ja ne vähätkin puut, jotka olivat vielä jäljellä, alkoivat hahmottua metsässä.

Oli hiljaista. Ei kuulunut mitään, ennen kuin... ruskeista puskista, joiden lehdet olivat kuolleet, rapisivatkin äkkiä. Elen kääntyi katsomaan peloissaan. Tuliko Brind takaisin? Espeon-naaras kääntyili ja meni melkein Jolteonin taakse istumaan. Mitään kamalaa ei kuitenkaan tapahtunut. Muutaman kuusen ja kuolleiden puskien takaa astui esiin Flareon. Sen silmät olivat punaruskeat ja karva näytti vähän harmaammalta kuin sen ehkä pitäisi olla, mutta muuten Flareon-uros oli melko samanikäinen kuin Zhack ja Elen.
"Jos nyt olette vetistelleet tarpeeksi..." Flareon sanoi lämpimällä äänellä ja katsoi koko ajan Espeonin violetteihin silmiin. Zhack murahti vähän ja paljasteli hampaitaan. Epäilykset heräsivät jälleen. Ensin Brind ja sitten tuollainen. Mitä tästä vielä tulisi? Elen tunsi kuitenkin jotain sisällään. Lämpöä tuota Flareonia kohtaan. Sen silmät näyttivät niin tutuilta.
"Elen... En uskonut löytäväni sinua enää", Flareon jatkoi ja Elen katsoi urosta kuin jumalaa. Zhack aikoi jo käydä toisen kimppuun, mutta hillitsi itsensä, koska Elenkin oli niin hiljainen. Elen nousi seisomaan ja käveli Flareonin luokse kuin noiduttuna. Jolteon nousi räväkästi pystyyn ja katsoi puolisonsa perään. Vasta läheltä huomasi kuinka vanhalta Flareon-uros näytti. Sen oikeanpuoleinen korva oli repaleinen ja selässä näkyi vanhoja, pitkiä kidutusarpia.
"En uskonut pääseväni pois sieltä. Enää ikinä."
Nyt Flareon tarkoitti varmastikin vesipokémonien "vankilaa". Elen tuijotti edelleen urosta silmiin ja halasi sitten tätä mitään sanomatta. Zhack katsoi kaksikkoa järkyttyneenä ja käveli heitä vähän lähemmäs. Mitä Elen nyt meinasi?

"El, älä kurista minua."
"Isoveli..."
Zhack kuuli Elenin sanat ja katsoi silmät laajoina toista. Tämä tästä nyt vielä puuttui. Isoveli! Elenin perhehän oli kuollut sodassa kauan sitten.
"Elen, mitä ihmettä?"
"Revil... Revil elää."
Espeon ei itkenyt, mutta se silmät kimalsivat kuin itku olisi pian tullut. Sumu oli hälvennyt taianomaisesti. Elen irrotti käpälänsä Revil-Flareonista ja Flareon loikkasi saman tien hämmentyneen Jolteonin niskaan ja tarrasi tätä niskasta.
"Tervetuloa sukuun."
Ääni oli kepeä, vaikka Revilin ulkonäkö kieli täysin muuta. Se oli jotenkin niin outoa. Kuinka joku jaksoi olla niin iloinen vaikka oli ollut vesipokémonien kidutettavana päivästä toiseen? Zhack hymyili kieron iloisesti ja tuuppasi sitten Flareonin pois päältään. Flareon tömähti maahan ja pieni pölypilvi pölähti ilmoille. Jolteon nousi ylös ja katsoi merelle päin. Uros lähti vihaisen näköisenä kävelemään rantaa kohti. Revil kurotti kaulaansa ja lähti sitten Jolteonin perään. Hän tajusi mitä toinen aikoi ja hän aikoisi myös. Elen ei oikein tiennyt mitä olisi tehnyt, mutta lähti kuitenkin kaksikon perään.
"Älä luulekaan meneväsi yksin!" Revil murahti iloisesti ja juoksi Zhackin ohi.
"Mitäh?" Jolteon huudahti ja juoksi toisen perään. Elen jäi katselemaan ja mietti pitäisikö itsekin juosta. Hän ei kuitenkaan haluaisi tavata Brindiä enää kertaakaan. Espeon jäi heti jälkeen. Hän päätti kävellä. Ei kannattanut juosta suin päin Vaporeonin syliin, joka oli kohdellut häntä kuin tiskirättiä.

Revil oli paljon parempi suunnistamaan kuin Zhack ja kaksikko pääsikin melko nopeasti rannalle. Vesi- ja ilmapokémonit huomasivat heidät heti. Miten kaksi täysin erilaista otusta voisivatkaan jäädä huomaamatta. Kaksi marillia aikoi heti käydä kaksikon kimppuun. Jolteon astui Flareonin eteen eikä Flareon pistänyt hanttiin. Zhack sinkosi muutaman salaman marilleja kohti ja ne kaatuivat heti. Revil sylkäisi niiden päälle ja katsoi sitten Jolteonia.
"Tuopas oli mahtipontista."
Brind astui taas kehiin. Kuinka se aina ehtikin joka paikkaan ja ilmestyi niin huomaamattomasti? Vaporeon kohdisti katseensa ensin Jolteoniin, mutta huomasi sitten Flareonin.
"Olet se vankikarkuri, eikö?"
Flareon murahti ja sylkäisi kohti Shaftia, joka seisoi (yllätys yllätys) Vaporeonin vierellä. Wartortle heristi nyrkkiään ja katsoi sitten johtajaansa.
"Vankikarkureilla on omat rangaistuksensa. Sinun rangaistuksesi on kuolema. Meren raivoisat aallot säestivät Brindin sanoja ja kauempana löi ukkonen. Jolteon heristi korviaan ja Flareon murisi.

Pian maahan lankesi sade. Tuulta tuskin tunsi, ehkä sitä ei ollutkaan. Vesi piiskasi kaksikkoa ja heitä vastassa olevia vesi- ja ilmapokémoneja.
"Minua et saa hengiltä, saasta!" Revil karjui. Jokin lämmin kosketti Brindiä ja kampesi tämän maahan. Flareonin liekinheitin oli osunut kohteeseensa, muttei tehnyt vesipokémoniin kovin suurta vahinkoa. Shaft loikkasi ilmaan ja sylki kuplia Jolteonia ja Flareonia kohti. Molemmat väistivät taidokkaasti. Revil sai Wartortlen kimppuunsa, kun Zhack katsoi epätoivoisena myrskyävälle merelle.
"Tämän on loputtava!" Jolteon huusi ja kirkas valo lankesi hänen ylleen. Zhack nousi ilmaan hohtaen kirkkaasti kuin pieni aurinko. Valo sokaisi vesipokémonit. Lentävät lensivät ilman varoitustakaan pois. Sellaisia ne olivat: takinkääntäjiä. Viholliset olivat sokeina, mutta pakenivat niin hyvin kuin osasivat. Ne eivät enää palaisi edes pyydettäessä.

Brind seisoi edelleen vankkumattomana paikoillaan, mutta silmät kiinni. Myös Shaft ja muutamat muut seisoivat paikoillaan hieman kauempana. Elen juoksi paikalle kirkkaan valon saattelemana.
"Mitä täällä tapahtuu, Revil?"
Revil loikki ketterästi siskonsa luokse. Valo ei ollut sokaissut sitä. Zhack leijui edelleen ilmassa loistaen kirkkaana. Satoi edelleen, mutta Jolteonin ympärillä oli jonkinlainen voimakenttä, koska sadepisarat kimpoilivat siitä. Muutama salama iski kauempana säestäen uskomatonta näkymää.
"Puolisosi on tehnyt ihmeen", Revil totesi kylmästi ja juoksi sitten ilman varoitusta kohti Brindiä. Vaporeon avasi silmänsä vaistomaisesti vain nähdäkseen, kun Flareon upotti pienet veitsenterävät hampaansa uroksen pehmeään nahkaan. Veri roiskahti ja tahri upean samettimaisen turkin. Brind tuntui näkevän kovinkin hyvin, koska se sivalsi pitkät haavat Flareonin poskeen. Elen oli peloissaan ja katsoi vuoroin Zhackia, vuoroin veljeään. Tuli ei ikimaailmassa voisi pärjätä vedelle!

Espeon ei voinut enää seisoa paikoillaan vaan juoksi vielä elossa olevan Shaftin kimppuun. Elen oli edelleen "kilpikonnan" kimpussa, kun Zhackin loiste alkoi hiipua. Jolteon laskeutui hitaasti maahan, mutta loppusenteillä se tömähti hiekkaan ja alkoi hengittää entistä tiheämmin. Espeon huomasi tämän ja viskasi Shaftin mereen mitään ajattelematta.
"Luojan kiitos, taidat olla kunnossa", Elen totesi ja puski vähän miehensä päätä. Se oli veltto, mutta nyt tasaantuneesta hengityksestä huomasi, että Jolteon olisi pian taas tolpillaan. Naaras käänsi päänsä huutakseen Zhackin tilanteen veljelleen, mutta huomasi tämän olevan pahasti alakynnessä. Veri valui joka puolelta sen kehoa. Brind suihkutti juuri vettä Revilin päälle ja tämä tömähti rantaveteen. Revil huomasi Elenin katsovan tätä murhenäytelmää silmät suurina.
"Elen, tämä on sinulle!"
Sen sanottuaan Flareon kiskaisi Vaporeonin niskaotteeseen ja syöksyi veteen.
"Revil, ei! Revil!" Elen huusi itku kurkussa ja juoksi toista kohti. Hän oli vasta saanut veljensä takaisin ja nyt toinen oli jo syöksymässä kuolemaansa.

Vesi oli mustaa ja myrsky tuntui myös meressä. Vedessä Brind oli vahvoilla, mutta Revilillä oli suunnitelma, vaikka se varmaan veisikin hänen henkensä. Vaporeon hengitti helposti veden alla, ainakin jonkin aikaa ja siihen mennessä Flareon olisi jo kuollut. Vesi vei koko ajan uroksen voimia. Brindillä se ei tuntunut oikein missään vaikka Revil puristi pokémonin kaulaa koko voimallaan. Revil irrotti toisen kaulasta ja Brind oli jo käymässä tämän kimppuun, kun jättimäinen ja Brindin kauhuksi vedenkestävä liekkimeri iskostui häneen. Happi kaikkosi Vaporeonin keuhkoista heti. Brind vajosi hitaasti syvyyksiin ja Revil jäi katsomaan silmät leiskuten.

Zhack oli vedenalaisen taistelun aikana ehtinyt nousta huterille jaloilleen. Nyt hän ja Elen katselivat pintaa huolissaan. Elen kyynelehti ja Zhack yritti lohduttaa tätä parhaansa mukaan. Aallot olivat tyyntyneet ja myrskykin oli laantunut. Revilin pää nousi yhtäkkiä pintaan elottomana ja Zhack hyppäsi veteen. Pian Jolteon oli raahannut velton Flareonin rannalle nyyhkyttävän Espeonin viereen. Revil yskäisi vettä sisuksistaan ja katsoi vetisin silmin siskoaan. Uroksen kasvoilla oli väsynyt hymy ja jotkin hänen haavansa vuosivat edelleen verta.
"Brind on kuollut. Omistin sen sinulle, Elen."
Sen jälkeen Revil ei sanonut mitään. Hän sulki silmänsä ja jäi makaamaan niille sijoilleen. Elen parahti kerran sydäntäriipivästi ja vajosi sitten kuolleen veljensä viereen. Jolteon nosti tassunsa puolisonsa päälle ja silitteli tämän selkää.
"Veljesi kuoli kuin mies. Älä itke", Jolteon sanoi lämpimällä äänellä ja Espeon-naaras nousi. Kyyneleet valuivat alas kauniita poskia, jotka olivat ainakin kerran saaneet aikaan ison hymyn.
"Haudataan hänet..." Elen sanoi nyyhkyttäen ja pukkasi vielä kerran veljensä päätä hieman koholle. Zhack nosti kylmän ja märän Flareonin selkäänsä ja he lähtivät kävelemään kohti metsää.

Maailma oli hiljainen. Meri oli hiljennyt kokonaan ja puutkin näyttivät vihreämmiltä. Ehkä Zhackista tullut valo oli antanut niille energiaa alkaa kasvaa taas. Sadekin oli saattanut auttaa hieman asiaa.

Zhack, selässään Revil ja takaan pää painossa kävelevä Elen saapuivat ainoalle sinä hetkenä kukkivalle niitylle. Se oli todella kaunis paikka ja päättyi vehreään kiellekkeeseen, jolta näki suurelle joelle. Jolteon laski Flareonin selästään ja kaivoi tälle haudan. Hitaasti uros laskettiin hautaansa ja hauta täytettiin. Elen painoi etutassunsa kummun päälle himmein silmin.
"Lepää rauhassa. Kunnioitan sinua ja rakastan sinua. Aina", Elen sanoi ja veti tassunsa pois niin kuin siihen olisi iskenyt jokin kipu. Lempeän lämmin tuuli puhalsi tummat pilvet pois ja sai auringon astumaan esiin. Aurinko valaisi pimeämmänkin kolkan. Revilin hautakumpu sai osakseen kirkkaimman valon ja Elen huomasi sen. Zhack katsoi kirkkaalle siniselle taivaalle sanoen: "Sota on ohi. Jatkakaamme elämäämme kuin ennen."
Mikään ei kuitenkaan ollut kuin ennen. Moni oli kuollut, mutta ei elämä tähän päättyisi. Elen oli tavannut veljensä ja menettänyt hänet heti. Revilin henki tulisi elämään heidän kanssaan ja tuomaan rauhan myös tulevalle sukupolvelle ja maailmalle.

-------------

Vuotta myöhemmin Zhackillä ja Elenillä oli viisi suloista pentuja. Ne olivat kaikki eeveetä, totta kai. Kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Pojilla oli Zhackin silmät, ja tytöillä taasen Elenin silmät. Ainoastaan yhden pojan silmät eivät olleet kuten Zhackin. Vanhimman pojan, jonka nimeksi oli annettu Revil, Revilin muistoksi. Hänen silmänsä olivat kuten edesmenneellä Revilillä. Elenin veljen henki oli siis siirtynyt uuteen kotiin. Toiseksi vanhin oli Jenn, kolmas Milan, Zhackin äidinäidin mukaan, neljäs Mark ja viides eli nuorin oli Chag, oikealta ja pidemmältä nimeltään Crystal Life. Zhack perheineen asettui elämään lähelle niittyä, jolle Revil oli haudattu. Zhackista pidettiin ja hänestä tuli niityn sekä metsän hallitsija. Sodan jälkeen oli pitkään rauhaisia aikoja. Niin kauan nämä ajat jatkuivat, kunnes Zhack ja Elen kuolivat...

---

"Entä sitten?" yksi eeveepennuista kysyi pää kallellaan.
"Se on jo toinen tarina", Umbreon-vanhus sanoi hymyillen niin, että rypyt heiluivat karvaisilla kasovilla. Eeveet olisivat halunneet heti kuulla lisää, mutta yö oli jo saapunut.
"Kuka sen jälkeen astui valtaan?" nuorin eevee kysyi silmät suurina. Umbreon hymyili.
"Revilin piti, mutta toisin kävi. Ohops. En kerrokaan enempää."
Eeveet vain kallistelivat päätään ja odottivat vain.
"Kerron sen joskus toiste. Nyt nukkumaan..."